Jykes Kiinteistöt

Ajankohtaista

Maailma on täynnä onnistuneita asiakaskokemuksia ja Kokemuksia.fi kertoo niistä niistä kaikille
13.04.2017

Kasvuyritys Kokemuksia.fi syntyi vuonna 2016, ja maaliskuussa 2017 se työllistää 33 henkilöä neljässä toimipisteessä. Asiakasyrityksiä on yli kolmesataa, ja joukossa on pörssiyrityksiä.

 

”Suomalaisten yritysten sisältömarkkinoinnissa on edelleen kehittämisen varaa. Asiakkaat joutuvat tekemään päätöksiä puutteellisin tiedoin, ja vain 14 prosenttia asiakkaista tekee ostopäätöksen myyjän kertoman perusteella. Siksi Kokemuksia.fi kertoo aitoja asiakaskokemuksia kuvin, sanoin ja videoin laadukkaitten ostopäätösten tueksi” avaa Johannes Karjula yrityksensä toiminta-ajatusta. Johannes Karjula on Kokemuksia.fi:n perustaja ja toimitusjohtaja.

 

”Tutustuin aikoinaan Jykes Kiinteistöihin etsiessäni toimitiloja yhden henkilön toimistolle. Kuluneen kahden vuoden aikana olen käyttänyt Jykes Kiinteistöjen Start up Leipomon toimitiloja kolmella eri yritykselläni. Tällä hetkellä Leipomossa vuokralla ovat Suomen Asiakaskokemukset Oy ja Sesonkia Oy:n (Satokausikalenteri) logistiikkavarasto. Päivittäin Start up Leipomon tiloja käyttää noin 20 työntekijää”, kertoo Johannes.

 

Ihastuminen ensi silmäyksellä

Ensimmäisen kerran törmäsin Start up Leipomoon netissä, kun toimitilojen hakutuloksissa esiin nousi Start up Leipomon tilat. Jykes Kiinteistöt oli minulle tuttu entuudestaan.

 

Pidin Start up Leipomosta heti ensi näkemällä. Kävimme katsomassa muitakin vapaana olevia vuokratiloja Jyväskylässä, mutta niiden hintalaatusuhde ja käyttöön ottamisen helppous eivät olleet lähelläkään samaa tasoa. Erinomainen sijainti, viihtyisät tilat sekä valmiit kalusteratkaisut olivat suurin syy, miksi aikoinaan valitsimme Leipomon. Leipomolla pääsi alulle pienillä aloituskustannuksilla!

 

Nopeaa reagointia ja joustavuutta

Pääsin aikoinaan muuttamaan välittömästi. Talon sisällä olen muuttanut yrityksillä työntekijämäärän ja tilantarpeen kasvaessa jo 4 kertaa. Jykes Kiinteistöt on halunnut aidosti tukea kasvuamme ja ovat aktiivisesti osallistuneet neuvotteluihin sopivien tila- ja kalusteratkaisujen löytämiseksi. Erityiskiitos Kautolan Kirsille kärsivällisyydestä ja kyvystä reagoida nopeasti meidän muuttuviin tarpeisiin.

 

”Kyllä parasta tiloissa on siisti työympäristö, valmiit kalusteet, toimivat yhteiset tilat ja neuvotteluhuoneet ja hyvä sijainti”, hehkuttaa Johannes.

 

Tulevaisuuden suunnitelmat

Suomen Asiakaskokemukset Oy on kasvanut vuodessa kolmen henkilön startupista yli 30 henkiseksi Suomen johtavaksi sisällöntuotantoyhtiöksi. Vuonna 2017 jatkamme edelleen kasvua, mutta henkilöstömäärä tulee lisääntymään pitkälti muissa toimipisteissä: Espoossa, Turussa ja Oulussa.

 

Pyrimme hyödyntämään Leipomon edullisia ja järkeviä toimitilaratkaisuja niin kauan kuin neliöitä meille riittää.


Takaisin uutisiin