Kinkomaan Vitapoliksen ensimmäinen vanhusten hoivakoti nousee harjaan keskiviikkona 31. elokuuta. Lundintien varteen rakentuva hoivakoti tarjoaa 61 paikkaa ympärivuorokautista hoivaa ja tukea tarvitseville ikäihmisille ja se valmistuu joulukuussa.
Kaksikerroksisen rakennuksen kokonaispinta-ala on 3 000 kerrosneliömetriä ja sen kokonaiskustannukset ovat noin 6,5 miljoonaa euroa. Hoivakodin rakennuttaja on Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen omistama yleishyödyllinen tytäryhtiö Vitapolis Asunnot Oy. Pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
Hankkeeseen on saatu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta investointiavustusta, jonka osuus kustannuksista on runsaat 30 prosenttia. Lisäksi ARA on myöntänyt rakennushankkeeseen korkotukilainaa. ARAn myöntämien tukien ansiosta hoivakodin asiakkaiden asumiskustannukset pysyvät kohtuullisella tasolla.
Hoivapalvelut tuottaa Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalveluyritys Attendo MedOne. “Hoivakoti noudattelee Attendo MedOnen hyväksi havaittua konseptia, joka on käytössä monilla paikkakunnilla. Uudessa yksikössä on käytössä palvelusetelimalli, mikä merkitsee asiakkaalle aivan uudenlaista vapautta palveluntarjoajan valinnassa. Mallista on hyviä kokemuksia Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa hoivakodeissa”, toteaa Attendo MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen.
Neljä ryhmäkotia
Uudisrakennus koostuu neljästä 15 hengen ryhmäkodista. Yhden asunnon koko on 21,5 neliötä ja lisäksi asukkaan käytössä on keskimäärin 17 neliötä yhteisiä tiloja. Hoivakodin paikat on tarkoitettu Jyväskylän seudun ja Muuramen vanhuksille. Muuramelaisille on varattu yksi 15 hengen ryhmäkoti.
Jykes Kiinteistöt Oy:n kiinteistöinsinöörin Paula Hartmanin mukaan Vitapoliksen alueen jatkosuunnittelu on parhaillaan käynnissä, sillä alueen asemakaava mahdollistaa reilusti uudisrakentamista. ARA myönsi alkuvuodesta runsaan kymmenen miljoonan euron ehdollisen avustus- ja korkotukivarauksen Vitapoliksen rakennus- ja peruskorjaushankkeisiin.
“Vitapolis Asunnot Oy:n suunnitelmissa on peruskorjata Kinkomaan vanha lastenparantola, mikä toisi 30 uutta hoivapaikkaa. Lisäksi rahoitusvaraus on myönnetty 70-paikkaiselle uudisrakennukselle. ARA päättää rahoituksen hyväksymisestä, kun suunnitelmat ja kustannuslaskelmat ovat valmiina”, Hartman sanoo.
Hartman toteaa, että Vitapoliksen hoivakotihankkeilla on merkittävä työllistävä vaikutus Jyväskylän seudulle. Joulukuussa valmistuva hoivakoti työllistää noin 35 alan ammattilaista. Mikäli suunnitteilla olevat hankkeet toteutuvat, syntyy lisäksi 60–70 uutta työpaikkaa.
Vitapoliksesta muodostuu tulevien vuosien aikana uudenlainen hyvinvointi- ja hoitoalan, asumisen, sekä terveyden edistämisen palvelualue. Vitapolista kehittää Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis, jonka omistavat Jykes Kiinteistöt Oy, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Muuramen kunta. Kehittämistyöstä ja hallinnoinnista vastaa Jykes Kiinteistöt Oy.
Lisätietoja:
Jykes Kiinteistöt Oy, toimitusjohtaja Juha Takala, puh. 050 574 8434


